Kehittämispäällikkö Mervi Katainen siirtyy Espoon kaupunginhallituksen puheenjohtajaksi
Espoon valtuusto valitsi 14.8.2023 kaupunginhallituksen puheenjohtajaksi Mervi Kataisen. Kataiselle siirtyy myös Espoon elinkeino- ja kilpailukykyjaoston puheenjohtajuus. Toimi on Espoossa kokopäiväinen, joten Katainen jää pois Sailab – MedTech Finland ry:n kehittämispäällikön tehtävästä.
”Mervin aikaansaannokset ovat merkittäviä. Hänen johdollaan esimerkiksi verkkokurssikeskus MedLoop vahvistui ja laajeni tarjonnaltaan. ”, toteaa toimitusjohtaja Laura Hollanti Sailab – MedTech Finland ry:sta.
”Onneksi yhteistyö jatkuu. Mervi toimii myös aluevaltuutettuna Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella. Hyvinvointialueet ovat Sailab – MedTech Finland ry:lle tärkeitä kumppaneita, joiden kanssa teemme yhdessä töitä suomalaisten terveyden edistämiseksi”, Hollanti jatkaa.
Mervi Katainen on toiminut Sailab – MedTech Finland ry:n ja MedTech Palvelut MP Oy:n kehittämispäällikkö keväästä 2022. Medloopin kehittämistyön jälkeen Katainen aloitti terveydenhuollon digitalisaatioon ja datan hyödyntämiseen liittyvän selvityksen.
”Työ terveysteknologian parissa on ollut kiehtovaa. Uuden oppimisen lisäksi, olen päässyt hyödyntämään vahvaa osaamistani koulutuksen kehittämisessä, tiedon hyödyntämisessä ja vaikuttamistyössä. Ennen siirtymistäni ehdimme jäsenyritysten kanssa saattaa loppuun selvitystyön ja sopia Digi, data ja tekoäly -asiakirjan julkaisusta” Mervi Katainen iloitsee.
”Lisäksi on hienoa päästä tekemään yhteistyötä Sailab – MedTech Finland ry:n ja sen jäsenyritysten kanssa uudessa roolissa. Olen entistä vakuuttuneempi siitä, että terveysteknologialle on valtava tarve suomalaisessa sosiaali- ja terveydenhuollossa. Se vaatii ennakkoluulotonta otetta ja päätöksentekoa, mutta myös tietoa vaikuttavuudesta ja hyödyistä”, Katainen ilmoittaa.
Mervi Katainen työskentelee Sailab –MedTech Finland ry:ssa vielä 15.9.2023 saakka ja valmistelee jäsenyritysten kanssa digitalisaatioon, dataan ja tekoälyyn liittyvän tietopaketin/linja-asiakirjan.
Asiakirjan julkaisusta ja webinaarista tiedotetaan elo-syyskuun aikana.