Biohit liittyi yhdistyksen jäseneksi, sillä näkee sen aktiivisena sillanrakentajana

Biohit liittyi yhdistyksen jäseneksi, sillä näkee sen aktiivisena sillanrakentajana

Uutiset

Biohitin toimitusjohtaja Päivi Siltala kertoo nähneensä Sailab – MedTech Finland ry:hyn liittymisessä mahdollisuuden lähentyä Suomen terveysteknologian ekosysteemiä ja hakea synergiaetuja. Yritys liittyi Sailab – MedTech Finland ry:n jäseneksi tammikuussa 2022 ja uskoo yhdistyksen toiminnan olevan heille hyödyllistä sen kautta, että yhdistys voi toimia sillanrakentajana eri toimijoiden välillä.

Esimerkiksi MD- ja IVD-laitteiden käyttöä ja kehitystä säätelevien direktiivien korvautuminen tarkemmalla EU-tasoisella sääntelyllä on hyvä asia, mutta toteutus on aiheuttanut kohtuutonta työtaakkaa erityisesti IVD-puolen toimijoille yrityksistä riippumattomista syistä. Toimialan yhteisen äänen merkittävyys on tullut erityisesti esille keskusteluissa, joissa on nostettu esiin huoli siitä, missä määrin IVDR-prosessi saattaa vaikeuttaa uusien innovaatioiden markkinoille saattamista ja pk-yritysten toimintaedellytyksien säilymistä, Siltala kommentoi.

Biohitin logo

Biohitin logo

 

Biohit Oyj on globaaleilla markkinoilla toimiva suomalainen bioteknologiayritys. Biohitin missio ”Innovating for Health” kuvaa innovatiivisia tuotteita ja palveluita, joilla yritys haluaa edistää lääketieteellistä tutkimusta ja varhaista diagnostiikkaa sekä ennaltaehkäistä vakavia sairauksia.

Yrityksen tuotevalikoimaan kuuluvat ruoansulatuskanavan sairauksien varhaistotetamiseen liittyviä tuotteita ja analyysijärjestelmiä, kuten GastroPanel® -tutkimus mahalaukun sairauksien ja niihin liittyvien riskien diagnosoimiseksi verinäytteestä. Valikoima löytyy myös pikatestit helikobakteeri-infektion, laktoosi-intolaranssin ja keliakian toteamiseksi sekä ColonView-pikatesti paksusuolisyövän riskin ilmaisevan suolistoverenvuodon varhaiseen toteamiseen. Lisäksi yrityksen portfolioon kuuluu Acetium®-tuotemerkin alla karsinogeenista asetaldihydiä sitovat tuotteet, kuten Acetium®-nikotiiniton tupakan vieroitusvalmiste.

Aktiivinen sillanrakentajana toimiminen alan eri toimijoiden, kuten viranomaisten, päättäjien ja sidosryhmien välillä on tarkasti säädellyllä alalla toimiville yrityksille todella arvokasta. Sailab – MedTech Finland ry pyrkii tähän tavoitteeseen kokoamalla ja jakamalla tietoa, järjestämällä koulutuksia ja tapahtumia ja vahvistamalla terveysteknologian yhteisön välistä yhteistyötä.

Toimimme voimakkaasti kasvavalla tulevaisuuden alalla, jonka merkitys lisääntyy väestön ikääntyessä. Terveysteknologia on myös kasvava korkean teknologian vientiala, sillä innovaatioiden avulla lisätään terveydenhuollon kustannustehokkuutta ja vaikuttavuutta globaalisti. Tätä kautta alallamme on mahdollisuus edistää myös yritysten kasvua ja investointeja Suomeen, kuvaa Siltala terveysteknologian tulevaisuutta.

Sailab – MedTech Finland ry toimii alan yritysten tukena nopeastikin muuttuvissa tilanteissa yhdistämällä edelläkävijät vahvaksi yhteisöksi, rakentamalla kumppanuuksia ja luomalla tulevaisuutta. Lisäksi yhdistys toimii alan eettisenä arvojohtajana. Lisätietoa jäsenyydestä, sen hyödyistä sekä jäseneksi liittymisestä löydät täältä.