Sailab – MedTech Finland seuraa EU-alueen elpymisen vaikutuksia terveysteknologiayritysten toimintaympäristöön
Sailab – MedTech Finland ry:n elinkeinopoliittinen asiantuntija Lauri Seppälä loi toimitus- ja maajohtajaverkostolle järjestetyssä tilaisuudessa 16.6. katsauksen EU:n elpymisvälineeseen ja sen mahdollisiin vaikutuksiin Suomen terveydenhuoltoon ja terveysteknologia-alaan.
– EU:n elpymisväline on jäsenmaiden yhdessä muodostama tukikokonaisuus, jonka tarkoituksena on edistää koronakriisin jälkeistä elpymistä. Siitä puhutaan myös elpymispakettina ja -rahastona, Seppälä kertoi.
Jaettuaan yleistä tietoa elpymisvälineestä Seppälä syventyi välineen vaikutuksiin Sailab – MedTech Finlandin jäsenyritysten toimintaympäristössä.
Suomi käyttää elpymisvälineen tukensa kestävän kasvun ohjelman mukaisesti. Terveysteknologia-alan potentiaali on tunnistettu Suomen kestävän kasvun ohjelmassa. Ala on nostettu osaksi yhtä kestävän kasvun kärkialahankkeista. Tavoitteena on vahvistaa terveys- ja hyvinvointipalvelujen sekä -teknologioiden ekosysteemejä ja viennin edistämistä.
– Suomen kestävän kasvun ohjelmassa näkyy positiivisia tavoitteita, kuten yksilöllistetty hoito, kustannusvaikuttavuus ja digitalisaatio, Seppälä mainitsi.
Business Finland on myös avaamassa rahoitushakuja, joilla vahvistetaan terveysalan ekosysteemejä ja vienninedistämistä. Jäsenyrityksiä tullaan tiedottaman rahoitushauista tarkemmin niiden edetessä. Yhdistys tulee muutenkin raportoimaan aktiivisesti EU-alueen elpymisen vaikutuksista jäsenyritysten toimintaympäristöön.
– EU:n elpymisvälineeseen liittyvä toiminta on myös tulossa osaksi yhdistyksen elinkeinopoliittisen työryhmän toimintaa, Seppälä sanoi.