Suomessa tulisi laatia tasa-arvoisen hoidon ja palvelut varmistava terveysteknologiastrategia
‒ On se aikamoinen tunne, kun joku laittaa viestin, että on onnesta halki kuitenkin suhteellisen yksinkertaisen systeemin takia. Siitä saa valtavasti voimaa, kun tietää tekevänsä työtä, jolla on näin suuri merkitys, sanoi eräs terveysteknologiayrityksen toimitusjohtaja.
Kirjeessä Parkinsonin tautia sairastava rouva kiitti siitä, että hänen omanarvontuntonsa on terveysteknologiaratkaisun käytön myötä palautunut. Rouvan lääkitys saatiin oikea-aikaisemmaksi lääkerobotin avulla. Hän pystyi käymään ihan itse WC:ssä.
Vastaavia tarinoita on lukuisia. Tarinoita siitä, miten muistisairaan pesutilanne voi olla kuin taistelutanner. Miten ihminen ei jaksa ponnistaa ylös, vaikka kävely onnistuisikin. Miten kodista voi tulla kuin vankila. Näihin erilaisiin tilanteisiin löytyy jo nyt apua.
Terveysteknologialla on merkittävä rooli ikääntyvän Suomen haasteita ratkottaessa ja arvokkaan ikääntymisen tukemisessa.
‒ Terveydenhuollon haasteet ratkaistaan vain yhteistyöllä. Terveysteknologiayritykset haluavat avata keskustelun ikääntyvän Suomen haasteista. Siksi olemme koonneet yritysten ratkaisuesityksiä asiakirjaan, jonka julkaisimme tänään, toteaa Maailman omaehtoisimmat ikäihmiset -työryhmän johtaja Leena Munter.
Työryhmä toivoo muun muassa, että Suomessa laadittaisiin eri-ikäisten tasa-arvoisen hoidon ja palvelut varmistava terveysteknologiastrategia.
Strategiassa tulisi linjata esimerkiksi siitä, että Suomessa otettaisiin käyttöön ikääntyneiden palveluihin, rakentamisen ratkaisuihin, apuvälineisiin ja muihin lääkinnällisiin laitteisiin liittyvät standardit ja suositukset. Vastaavia on jo käytössä esimerkiksi Norjassa ja Ruotsissa. Strategian toteuttamiseksi tulisi luoda taloudellinen substituutio ja kannustimet terveysteknologian hyödyntämiseksi valtion tasolla.
‒ Ikäihmisiä pitäisi ajatella monipuolisena joukkona erilaisia ihmisiä. Ikä kun ei ole itsessään sairaus. Uskomme siihen, että Suomessa voivat asua maailman omaehtoisimmat ikääntyneet sairaudesta, vammasta tai tilanteesta riippumatta. On vain löydyttävä tahtoa toteuttaa asiakirjassamme esitetyt uudistukset, sanoo Sailab – MedTech Finland ry:n toimitusjohtaja Laura Simik.
Terveysteknologiayrityksiä edustavan Sailab – MedTech Finland ry:n Maailman omaehtoisimmat ikäihmiset -työryhmän laatima asiakirja julkaistiin 26.4.