Terveysteknologian uusi aika: Sailab ja Ellun Kanat yhteistyöhön

Uutiset

Terveysteknologia kehittyy ennennäkemättömällä vauhdilla. Tämä tuo uusia ratkaisuja niin potilaille kuin terveydenhuollon henkilöstölle, samalla kun perinteiset rakenteet mullistuvat sote- ja maakuntauudistuksessa.

Terveysteknologiaa sekä terveydenhuollon laitteita sekä tarvikkeita valmistavia ja maahantuovia yrityksiä edustava Sailab vastaa haasteeseen. Sailab ry:n jäsenyritykset edustavat alan kotimaista ja kansainvälistä huippuosaamista ja yhdistys haluaakin löytää myös uudenlaisia tapoja viestiä toimialasta sekä ratkaisuista.

– Tavoitteenamme on auttaa Suomea ja terveydenhuoltoa siirtymisessä kohti uutta aikakautta ja toimintakulttuuria. Tätä varten olemme käynnistäneet vahvan strategisen työn, Sailabin toiminnanjohtaja Laura Simik toteaa.

Sailab haluaa siirtyä perinteisestä tiedottamisesta kohti mahdollisuusviestintää ja valitsi siihen kumppanikseen Ellun Kanat.

– Sailab edustaa mielenkiintoisen murroksen keskellä elävää, nousevaa toimialaa. Haluamme auttaa heitä nousemaan tavanomaisen hälyn yläpuolelle ja saavuttamaan tavoitteitaan avoimella ja entistä strategisemmalla viestinnällä. Ryhdymme innolla ja uteliaisuudella asiallisiin hommiin Sailabin kanssa, Ellun Kanojen toimitusjohtaja Taru Tujunen iloitsee.

Sailab ry:n viestintäuudistus etenee vauhdikkaasti. Viestintästrategia sekä yhdistyksen uusi ilme hyväksytään 13.6.2017 yhdistyksen vuosikokouksessa. Uudet nettisivut sekä materiaalit lanseerataan 18.10.2017 terveydenhuollon valtakunnallisessa hankintaseminaarissa.

– Olen varma, että Ellun Kanat ei ainoastaan päivitä meitä 2.0 -tasolle, vaan auttaa tekemään loikan Sailab 3.0:ksi. Olemme jo nyt alan vahvin järjestö ja tämän viestintäyhteistyön kautta tieto yritystemme tarjoamista terveysteknologian ratkaisuista potilaan ja koko terveydenhuollon parhaaksi lisääntyy, Simik myhäilee.

Lisätietoja

Toiminnanjohtaja Laura Simik, Sailab ry, 040 741 6299, laura.simik@sailab.fi

Sailab ry edustaa yli yhdeksänkymmentä suurinta terveydenhuollon teknologiaa, laitteita tai tarvikkeita valmistavaa ja maahantuovaa yritystä. Jäsenyritysten yhteenlaskettu liikevaihto oli 1,4 miljardia euroa vuonna 2015. Yritykset ovat myös merkittäviä työllistäjiä Suomessa ja Euroopassa. Sailab ry:n jäsenyritykset tarjoavat ratkaisuja esimerkiksi diagnostiikkaan ja testaukseen, monitorointiin ja seurantaan, kuvantamiseen, apuvälineisiin ja hoitotarvikkeisiin, leikkaussaliympäristöön, kivunhoitoon