Kansallisen laskettelukauden soveltaminen
SAY (Suomen Anestesiologiyhdistys) on järjestämässä 4.4.2019-5.4.2019 kevät koulutuspäiviä Levillä. Olimme mukana tapahtumassa kuluvana vuonna ja lupauduimme tulemaan koulutuspäivän näyttelyyn mukaan myös seuraavana vuonna. Kun saimme tiedon että tapahtuma on Levillä päätimme tutustua Sailab Medtech Finlandin eettisiin ohjeisiin ja perustuen niihin ja erityisesti erityistulkinta ”Laanila” päätimme olla mukana tapahtumassa. Alla kyseinen tulkintakohta jossa sanotaan seuraavanlaisesti:
Tietyt tapahtuma- tai majoitukset voivat olla kausiluontoisesti sallittuja tai kiellettyjä ohjeen mukaisesti. Tällä tarkoitetaan sitä, että hiihtokaudella (20.12-31.3) ei tapahtumia voida järjestää laskettelu-ja/tai hiihtokeskuksiksi katsottavissa kohteissa (Q8).
Tätä kohtaa tulkittuamme totesimme, että voimme lähteä mukaan tapahtumaan, joka tulee olemaan siis sääntöjen mukaan kauden ulkopuolella.
Kuulin kuitenkin tällä viikolla, että Sailab Medtech Finland on käsitellyt aihetta hallituksen kokouksessa ja ottanut kielteisen kannan kyseiseen tapahtumaan. Tämä asettaa meidät yrityksenä hankalaan välikäteen koska olemme lupautuneet olemaan mukana ja hyvässä uskossa olemme uskoneet noudattavamme eettisiä sääntöjä ja tulkinneet erityisesti kohtaa erityistulkinta Laanila.
Kysynkin onko mahdollista osallistua kyseiseen koulutuspäivään sillä tulkinnalla että hiihtokauden pituuden muutos eettisiin ohjeisiin on vasta muuttumassa 31.4. asti?
Koulutuspäivien ohjelma löytyy alla olevan linkin takana ja koulutuspäivät ovat sisällöltään erittäin laadukkaat.
https://www.kirurgiyhdistys.fi/@Bin/360772/SaySky+Levi2019+ohjelma+final+6.11.2018.pdf