Erilaiset maskit ja hengityksensuojaimet ovat viime kuukausina puhututtaneet laajasti. Viime aikoina on keskusteltu erityisesti niin sanotuista kansanmaskeista. Koronavirustilanteen takia Terveyden ja hyvinvoinnin laitos antoi 13.8. suosituksen maskien käytöstä julkisessa liikenteessä ja muissa erikseen määritellyissä tilanteissa. Terveydenhuollossa maskeja on käytetty jo pitkään – niiden nykyaikainen käyttö ei kuitenkaan alkanut tartuntataudeilta suojautumisesta.

Monille tuttua kuvastoa ovat jo keskiajalla paiseruttoa hoitaneiden henkilöiden asut, joihin kuului nokkamainen kasvomaski, joka oli täytetty esimerkiksi yrteillä. On kuitenkin epäselvää, millä vuosisadalla kyseisten maskien käyttö todellisuudessa alkoi, ja kuinka laajasti ne olivat käytössä. Rutolta suojaamaan tarkoitettujen maskien ei myöskään uskota olleen tehokkaita. Vasta paljon myöhemmin alettiin ymmärtää yksityiskohtaisemmin virusten ja bakteerien leviämistä ilmateitse ja pisaratartuntana. Tieteen kehitys edisti kasvonsuojien kehittämistä ja käyttöä terveydenhuollossa.

Terveydenhuollossa maskeja käytettiin ensimmäisenä leikkaussaleissa

Terveydenhuollossa maskit yleistyivät ensimmäisenä leikkaussaleissa. Tavoitteena oli vähentää leikkaushaavojen tulehtumisen riskiä. 1860-luvulta asti on tiedetty haavojen tulehtumisen johtuvan haavaan pääsevistä taudinaiheuttajista. Aluksi haavoja ryhdyttiin puhdistamaan antiseptisillä aineilla taudinaiheuttajien tuhoamiseksi. Myöhemmin, 1880-luvulla, alettiin pohtia myös sitä, kuinka taudinaiheuttajien pääsyä haavoihin voitaisiin ehkäistä tai vähentää. Huomio kiinnittyikin entistä enemmän käsien ja instrumenttien puhtauteen sekä hengitysilmaan.

Myöhemmin kasvonsuojien hyödyistä alettiin puhua myös infektiotaudeilta suojautumisen yhteydessä. Vuonna 1897 tuberkuloosia tutkittaessa huomattiin joidenkin tartuntatautien voivan levitä hengitysteitse. Löydön perusteella suositeltiinkin turvavälin pitämistä tuberkuloosipotilaisiin. Tuohon aikaan kasvonsuojukset oli tyypillisesti valmistettu sideharsokankaasta. Kangaskerrosten määrä sekä se, peittivätkö maskit sekä nenän että suun vai pelkästään suun, vaihtelivat.

Yhdysvalloissa tutkittiin etenkin ensimmäisen maailmansodan jälkeen runsaasti eripaksuisia kasvonsuojia, mutta suojien käytön yleistyminen oli kuitenkin hidasta. Maskiosa oli tyypillisesti valmistettu vaihtelevasta määrästä puuvillaisia sideharsokangaskerroksia. Sangat olivat yleensä metalliset. Suurin osa maskeista oli pestäviä, ja metalliosat oli mahdollista sterilisoida jokaisen käytön jälkeen. Vanhoja valokuvia tutkittaessa on arvioitu, että maskien käyttö yleistyi ensin hoitajien ja harjoittelijoiden käytössä ja vasta myöhemmin lääkäreiden keskuudessa.

Suun ja nenän peittävien maskien käyttö leikkaussalien ulkopuolella yleistyi vasta 1900-luvun ensimmäisinä vuosikymmeninä mantšurialaisen ruton ja espanjantaudin aikana. Maskeilla pyrittiin suojaamaan terveydenhuollon henkilökuntaa ja potilaita tartuntataudeilta. Kyseisten sairauksien myötä maskien käyttö laajeni leikkaussalikäytöstä infektiotaudeilta suojautumiseen.

Kertakäyttömaskeihin alettiin siirtyä 1960-luvulla, ensimmäisenä Yhdysvalloissa. Kertakäyttöiset maskit nousivat suureen suosioon ja syrjäyttivät monin paikoin uudelleenkäytettävät, puhdistettavat maskit. Tällöin yleistyivät myös hengitysilmaa suodattavat hengityksensuojaimet, jotka suojaavat tehokkaammin myös käyttäjäänsä ilmateitse tarttuvilta taudinaiheuttajilta.

Maskien tarkoituksenmukainen käyttö edistää potilaiden ja terveydenhuollon henkilökunnan turvallisuutta

Tänä vuonna maskien käyttö infektiotautien leviämisen ehkäisemiseksi on ollut ajankohtaisempaa kuin pitkään aikaan. Koronaviruspandemia on ollut hyvä muistutus suojainten tarkoituksenmukaisen käytön ja terveysteknologia-alan sääntelyn merkityksestä. Ennen suojaimen valintaa tulisi olla selvillä siitä, miltä ollaan suojautumassa. Parhaimmillaan oikein valittu ja käytetty kasvomaski parantaa merkittävästi terveydenhuollon henkilökunnan ja potilaiden turvallisuutta.

Nykyään kasvonsuojia on lukuisia erilaisia erilaisiin käyttötarkoituksiin niin terveydenhuollossa kuin esimerkiksi teollisuudessa. Terveydenhuollossa käytetään hengityksensuojaimia ja kirurgisia suu-nenäsuojuksia. Keskeisin ero kirurgisten suu-nenäsuojusten ja hengityksensuojainten (FFP2/FFP3) välillä on se, että hengityksensuojaimet suojaavat myös sisäänhengitystä. Kirurgiset suu-nenäsuojukset suojaavat potilaita terveydenhuollon työntekijöiden uloshengitysilman pisaroissa mahdollisesti olevilta taudinaiheuttajilta. Toisin kuin hengityksensuojaimet, suu-nenäsuojukset eivät suojaa ilmateitse tarttuvilta taudeilta. Lisäksi on hyvä muistaa, että esimerkiksi tekstiiliyritysten myymät, kuluttajakäyttöön tarkoitetut kangasmaskit eivät ole lääkinnällisiä laitteita. Lisätietoja hengityksensuojainten ja suu-nenäsuojusten eroista ja turvallisuusvaatimuksista on liitteenä olevissa infotauluissa.

Tämä juttu aloittaa Terveysteknologia eilen, tänään ja huomenna -juttusarjan, jossa esitellään terveysteknologian ratkaisujen historiaa ja katsotaan kohti tulevia kehitysaskelia ja terveyden tulevaisuutta. Sarjan artikkelit löytyvät jatkossa avainsanalla aikajanajuttu.

Lähteet

Matuschek, C., Moll, F., Fangerau, H., et al. The history and value of face masks. European Journal of Medical Research, 25(1).

Strasser, B. & Schlich, T. (2020). A history of the medical mask and the rise of throwaway culture. The Lancet, 396(10243), 19-20.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos: Hengityksensuojaimien käyttö. (Luettu 12.8.2020).

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos: Suositus kasvomaskien käytöstä kansalaisille. (Luettu 13.8.)

Kuvalähteet

Aikajanan vasemmanpuoleinen kuva: Wikimedia Commons, (CC BY-SA-4.0)

Kuva hoitajasta: Harris & Ewing, via Library of Congress website