Joustoa elämään insuliinipumpulla

Joustoa elämään insuliinipumpulla

Tarinat
Vajaa vuosi sitten aloin pohtia mahdollisuutta siirtyä pumppuhoitoon. Kiireinen elämänrytmi ei ole haitannut sairauden hoitamista, päinvastoin hoitotasapaino on ollut erinomainen nuoresta asti.

Kaipasin kuitenkin enemmän joustoa hoitoon ja toivoin sitä pumppuhoidosta saavani. Ja todella sain.

Tämä pieni, puolenkämmenen kokoinen laite kulkee mukana nyt koko ajan. Laite annostelee insuliinin vuorokaudenajan mukaan eri annoksilla. Laite laskee hiilihydraattimäärän mukaan annoksen, jossa ottaa huomioon verensokerin tason. Liikunnan aikana annosmäärää voi pudottaa.

Kovan stressin, sairastelun tai muiden syiden vuoksi on helppoa ynnätä annokset. Mikä hienointa, pumppuun saa kytkettyä myös verensokerin jatkuvan seurannan (joka kuvassa nyt päällä).

Terveysteknologian kehitys on todella huikeaa. Elämä helpottuu, monen hoitotasapaino parantuu ja sairauden hoito muuttuu joustavammaksi. Olo on samalla sekä toiveikas että kiitollinen. Aina ei ole helppoa, mutta ei pidäkään olla. Uudet hoitomenetelmät tuovat valtavasti uskoa, että tästäkin selvitään.

Voin suositella kanssaihmisille pumppuhoitoa todella lämpimästi! Kynnys korkea, mutta kyllä kannatti. Ensimmäinen viikko takana Medtronicin insuliinipumpun kanssa. Iso muutos sairauden hoidossa, mutta kokemukset erittäin positiiviset!

Matias Marttinen