topshade

Tukea julkisiin hankintoihin

Valtaosa Sailabin jäsenyritysten toimituksista kuuluu julkisen hankintamenettelyn piiriin.

HILMA
Kuntaliiton ja TEM:n julkisten hankintojen neuvontayksikkö
TEM:n kotisivut julkisista hankinnoista

 

HILMA on työ- ja elinkeinoministeriön maksuton, sähköinen ilmoituskanava, jossa hankintayksiköt ilmoittavat julkisista hankinnoistaan. Yritykset saavat palvelusta reaaliaikaista tietoa käynnissä olevista hankintamenettelyistä ja ennakkotietoa tulevista hankinnoista.

HILMA:ssa ilmoitetaan kansallisen ja EU:n kynnysarvon ylittävät hankinnat. EU-ilmoituksista HILMAssa täytetään ennakkoilmoitus, hankintailmoitukset ja jälki-ilmoitukset.

Julkisilla hankinnoilla tarkoitetaan tavara-, palvelu- ja rakennusurakkahankintoja, joita valtio, kunnat ja kuntayhtymät, valtion liikelaitokset sekä muut hankintalainsäädännössä määritellyt hankintayksiköt tekevät oman organisaationsa ulkopuolelta.

Julkisissa hankinnoissa noudatetaan hankintalainsäädännössä säädettyjä menettelytapoja. Sääntelyn tavoitteena on tehostaa julkisten varojen käyttöä. Siksi hankinnat on pääsääntöisesti kilpailutettava avoimesti ja tehokkaasti, ja kilpailuun osallistuvia yrityksiä on kohdeltava tasapuolisesti ja syrjimättä.

 

Näillä sivuilla tullaan julkaisemaan myös hankintalainsäädäntö sekä muuta hankintoihin liittyvää tietoa.